1244103391_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ainekset:

4


kananmunaa

 

1 1/2 dl

sokeria

1/2 dl

vehnäjauhoja

1/2 dl

perunajauhoja

1/2 dl

kaakaojauhetta

1 tl

leivinjauhetta

 

 

Täyte:

 

1 tlk (2 dl)

vispikermaa

1 tlk (250 g)

maitorahkaa

1 ps (150 g)

Marianne crush -karamellirouhetta

1/2 dl

sokeria

1 tl

vanilliinisokeria

1/2 ps (à 500 g )

  mansikoita (ohjeessa oli pakaste, itse käytin tuoreita)

 

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos siivilän läpi varovasti sekoittaen muna-sokerivaahtoon.

2. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannulle ja paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 6 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidun leivinpaperin päälle. Poista paistopaperi.

3. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka, karamellirouhe, sokeri ja vanilliinisokeri. Levitä seos jäähtyneen kääretorttulevyn päälle. Puolita kohmeiset mansikat ja lisää ne rahkatäytteen päälle. ( Itse pilkoin tuoreet mansikat pieniksi kuutioiksi ja lisäsin täytteen joukkoon)

4. Kääri levy rullalle ja anna kääretortun mehevöityä jääkaapissa ennen tarjoilua. Koristele halutessasi tomusokerilla.

En lähteny edes eriksee keksii mitään koristusta, pohja repeili niin nätisti että halusin jättää sen näkyviin ja ripottelin vaan tomusokeria päälle ;)

1244103447_img-d41d8cd98f00b204e9800998e